Lontoo

Lontoo on Englannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunki. Asukasluku lasketaan määrittelystä riippuen olevan 8 – 21 miljoonan välillä.  Lontoo sijaitsee maan kaakkoisosassa ja kaupungin läpi virtaava Thames –joki virtaa keskustan läpi Pohjanmereen.

Lontoon keskusta-alueet sekä nähtävyydet

Lontoon vanhin osa, the City, sijaitsee Thamesin tuntumassa sen pohjoisrannalla. Cityssä sijaitse Lontoon talouselämän keskus, jonka kaunis St. Paulin katedraali ja Tower –linna vetävät kävijöitä runsaasti puoleensa.

East End on suosittua aluetta nuorten, työssä käyvien asukkaiden parissa hyvän sijainnin ja runsaan viihde- ja ravintolaelämänsä ansiosta. West End tunnetaan perinteisen teatterin, musikaalien ja elokuvan keskuksena. Media julkaisee jatkuvasti valokuvia elokuvatähdistä jotka ovat saapuneet ensi-iltaan Lontoon West Endiin. Westminster on parlamentin hallintoaluetta, jonka Big Ben ja Westminster Abbey ovat kuuluisia nähtävyyksiä. Trafalgar Squaren laidalla sijaitseva taidemuseo National Galleryn sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen ja valikoiman upeat maalaukset pikkutarkkoine potretteineen vetävät taiteesta kiinnostuneita kävijöitä massoittain etenkin kesäkuukausien aikana.

Buckinghamin palatsin katolla liehuvasta lipusta tietää onko kuningatar paikalla. Downing Street 10 on Briteille hyvin tuttu uutisista – ”kymppi” on jokaisen pääministerin virka-asunto ja sen oven edessä myös David Cameron kertoi päätöksestään jättää pääministerin tehtävä Brexit –äänestyksen jälkeen. Westminsteristä löytyvät myös valtava Hyde Park, jonka Oxford Streetin kulman Speaker’s Cornerissa kuka tahansa on voinut jo vuosikymmeniä pystyttää pikkutikkaat ja puhua kansalle päivänpolttavista aiheista. Oxford Street on Lontoon kiireisin ostoskatu, joka on halutuimpia sijainteja vaateketjuille ja ostoskeskuksille. Paikallisille Oxford Street on tärkeä bussiliikenteen solmukohta jossa kaupungin halki matkustavat joutuvat usein vaihtamaan toiseen punaiseen, kaksikerroksiseen bussiin.

Ilmasto

Lontoon ilmasto on lauhkea. Yli 33 asteen lämpötila on hyvin harvinainen ja talvisin elohopea laskee nollan tuntumaan. Kodeissa lämpöasteita on tyypillisesti kuitenkin selvästi Suomea vähemmän, sillä sähköpatterit ovat erittäin kallis tapa lämmittää asuntoja.